Suku | Julkaisut | Lehti


 

Sisältö 01/08
2 Sukuseuran hallitus
3 Sukukokous 2007
4 Lempaalan Kähärit sukukirjaksi
6 Kun Kähärin Liisaa kosittiin Kaitalassa
11 Sukuseuran vaakuna
12 Isin tukka ja äidin nenä
14 Vuosien varrelta

Kannessa:

Kuvassa Liisa Husu o.s. Kähäri ja Simo Husu lapsenlapsensa kanssa.

KUN KÄHÄRIN LIISAA KOSITTIIN KAITALASSA

Simo Husu Riivalinmäeltä lähti kosiomatkalle, tosin tuntien jo metsästyksen kohteen melko tarkoin. Tämä ei ollut markkinatapahtuma. Siihen aikaan oli tapana, että sulhasella täytyi olla mukanaan ns. puhemies, joka lausui asiaankuuluvat luritukset. Ettei vaan nuori, häveliäs mies unohtaisi tarkoitusta ja eksyisi puhumaan puuta heinää. ja ajaisi itseään säkkiin, josta olisi vaikea selvitä ehjin nahoin ulos, puhumattakaan onnellisesta lopusta. Näinkin oli kuulemma joskus tapahtunut. Mutta kun ei löytynytkään oikein sopivaa, puheliasta ammattilaista lähiympäristöstä, Simo päätti ottaa aisaparikseen vanhemman veljensä Juhan, tunnetun laulumiehen -Katsos, kun ne Liisan vanhemmat, etenkin isä, ovat kuuluisia kirkkoihmisiä, niin sinähän voisit vaikka laulaa heidät myötämielisiksi, jos he sattuisivat olemaan kuinkakin henkevällä päällä. - Minä teen kyllä kaiken voitavani. Pojat minä tunnen ja luotan heihin. Ja Matin olen nähnyt hiipivän tuolla Matti-sedän tuvan nurkilla Annia kyttäämässä, niin ettei niistä pojista liene haittaa.

Ja niin Simo ja veljensä Juha pistivät juoksija tamman, Reilun kiesien eteen valjaisiin ja lähtivät kohti Kaitalaa ja Juhana Kähärin taloa. Täällä oltiin tietoisia vieraiden tulosta kuten myös tarkoituksesta. Talo oli entistä siistimpi ja väki, vanhemmat sekä etenkin tyttäret, pyntätty parhaisiinsa. Tytöt kävelivät hermostunein askelin ikkunain eteen ja taas ovensuuhun. Vanhaemäntä tarkasti kahvipannun ties monennen kerran. Isäntä Juhana teki päässään laskelmia: Vanhin tytär aiotaan viedä pois. Se tulee vaikeuttamaan äidin työtä. Nuorempi on vielä kauan kasvuasteella, joten siitä ei ole pitkään aikaan apua karjanhoidossa eikä kodinhoidossakaan. Pojista Matti, joka oli jo täysimittainen mies, ei näyttänyt merkkiäkään auttaakseen äitiään ja vanhin poika oli jo perheellinen ja poissa kotoa. No niin , nyt sieltä vihdoin ajoi pihalle kaunis raudikko tamma. Kieseissä istui kaksi siistin näköistä vaaleaviiksistä nuortamiestä. Pojat Matti ja Jussi olivat vastassa, kantoivat hevosen eteen heinää ja alkoivat rupatella vieraiden kanssa. - Mitä ne pojat nyt! Ärhentelee isäntä Juhana. - Antaisivat nyt vieraiden tulla sisään. Näyttää kuin ne tuntisivat Matin hyvinkin ja siellä se häärää Jussikin kuin kukkopoika miesten kanssa vaikka ei ole haiventakaan viiksien tai parran paikkeilla, Jo on maailma mennyt raiteiltaan. Kun ei vaan taivaan Herra heittäisi kivellä tätä syntistä maailmaa kaikkine maallisine keksintöineen, koneineen ja laitteineen. Ei mikään ole entisellään, niin kuin Herra on sen viisaudessaan suunnitellut ja rakentanut. Tämä maailma, sanon minä, on menossa kohti tuhoaan. Ihmisellä ei enää kohta ole mitään tekemistä, kun kaikki työkalut kuin kuokatkin heitetään ladon nurkkaan ja kaikenlaiset hevosten vetämät aurat ja äkeet tekevät ihmisen työn. Se on muka helpottamiseksi. Työhän on annettu ihmisen tehtäväksi, tarpeeksi ja oikeudeksi. Mihinkä meitä enää kohta tarvitaan?

Emäntä puuttuu puheeseen. - Kuules Juhana, jos ne nykyajan uudet vempeleet on tarkoitettu meitä auttamaan. Etkö muista, kuinka väsyksissä olit monta kertaa, kun kuokit noita peltoja aamuvarhaisesta iltamyöhään? Nyt väittely katkesi, kun vieraat astuivat sisään ja tervehtivät sekä emäntää että isäntää. Myös pojat seurasivat tupaan sulhasta ja puhemiestä. Esittelyn jälkeen rykäisi puhemies Juha päästäkseen toimituksen alkuun. Kuten olemme esittäneet asiamme pyydämme nyt teiltä vastausta hyväksyttekö tämän veljeni Simon vävyksenne antamalla tyttärenne Liisan hänen puolisokseen. Tämä on lyhyt pyyntömme, mutta se on samalla hartain toiveemme. Tyttärenne on itse lupautunut ottamaan tämän veljeni aviomiehekseen ja rakastamaan häntä. Emäntä oli heti valmis antamaan siunauksensa, mutta isännässä heräsi hiukan tuommoista markkinamiehen henkeä. Eihän minulla ole mitään muutoin vastaan, mutta kun tämä meidän emäntä tässä jää niin avuttomaksi, että kuinkahan hän tulee toimeen ilman Liisan apua. Kun tuo nuorim- mainen on vielä aivan lapsi ja sitten nuo pojan lurjuksetkin vain juoksentelevat kylillä eivätkä auta äitiään, eivät sen enempää karjanhoidossa kuin sisätöissäkään. Nyt Simokin otti osaa keskusteluun auttaakseen puhemiesveljeään. Kuulkaahan te appivanhemmat. Minä olen kuullut ja nähnyt tuon Matin kuljeskelevan minun serkkujeni talon nurkilla ja olen vakuuttunut, että hän tuo teille apulaisen kohta, kun Liisa lähtee. Ja luulenpa, että sieltä samasta talosta on tulossa toinenkin miniä, kun Jussilla alkaa viikset kasvaa.

Nyt Juhana isäntä muutti kellon käyntiä. Ennen minun aikaani morsian vei mennessään appivanhemmille lehmän, "kotilehmän" kuten sitä sanottiin. Nyt ovat kuulemma tavat muuttuneet aivan päinvastaiseksi. Lieneekö aivan totta, mutta niin puhutaan. Jopa on uutinen! Ehättää Simo-sulhasmies huudahtaa ennen kuin puhemiesveljensä ehtii nauraen vastaamaan. Se näin meidän kesken ajatellen ja ymmärtäen tarkoittanee, että morsian olisi ostettava. Me taas olemme niin vanhoillisia, että yritämme noudattaa yhä käytössä olevia, aikanaan hyväksyttyjä tapoja, jotka myös perustuvat avioliittolakiin, yleiseen lakiin. Meillä kun ei edes mikään tapa ja säännös salli käydä ihmiskauppaa. Tämä edellä mainitsemasi tapa tuoksahtaa kyllä ihmiskaupalta. Toivoisimme, että sinä Juhana avaisit silmäsi ja tarkistaisit kantasi, niin tulet varmaan huomaamaan mihin se veisi meidät ja koko yhteiskunnan. Niin, hyvä ystävä, olet ehkä menettänyt osan muistiasi. Se on vanhemman ihmisen luonnollinen ja väistämätön ongelma, myös oikeus. Ei sitä voi välttää, se ilmenee eri ihmisillä aivan eri lailla ja eri muodoissa, se muistin menetys. On tapauksia, joita ei tavallisen kansan järjellä osaa oikein johtaa omille raiteilleen. Olet kai huomannut, että aivan saman asian tai sanonnan voi joku kirjanoppinut tulkita miten haluaa, ellei se miellytä tai ole muuten sopusoinnissa hänen tahtonsa kanssa. Hän tekee sinusta syyllisen ja syntisen vaikka et olisi missään tekemisissä koko tapahtuman kanssa. Joku on sanonut, että laki on niin kuin se luetaan ja kuka sen lukee. Viime mainittu lienee suurin tekijä.

Tarinan kertoi Antti Husu s 1900 Lempaala Juho ja Simo Husun serkku Liisa Juhanantytär Kähäri oli Suuri Kaitalan talon 18 vanhin tytär. Hänet vihittiin 8.7.1912 Simo Husun kanssa.

Jorma Kähäri

Sivustoa päivitetty viimeksi 20.8.2010